Viisinkertainen Grammy-ehdokas Khalid on tänään julkaissut odotetun kakkosalbuminsa Free Spirit. Albumi on jatkoa vuonna 2017 julkaistulle debyyttialbumille American Teen, joka teki hänestä saman tien kriitikoiden suosikin sekä halutun vierailijan eturivin artistien kappaleille.

Khalid kertoo:  “This album is the culmination of all of the growth and experiences I have gathered over the past two remarkable years. I have been in the studio pouring my soul and spirit to create a body of work that I hope speaks to each and every one of you.”

Albumin kanssa rinnakkain julkaisun saa myös Free Spirit -elokuva, jonka fanit pääsivät näkemään ennakkoon keskiviikkona myös Suomessa Finnkinon teattereissa. Khalid loi elokuvan yhdessä ohjaaja Emil Navan kanssa. Juuri 21 vuotta täyttänyt Khalid näyttelee itse elokuvassa, jossa esitellään aikuistumiseen liittyviä kasvukipuja uuden musiikin tukemana.

Jo muun muassa Billboard Music Awardseissa, Teen Choice Awardseissa ja American Music Awardseissa palkittu Khalid on tällä hetkellä yksi Spotifyn striimatuimpia artisteja ja hänen vertaansa vailla olevaa soundia on voinut kuulla muun muassa Calvin Harrisin, Marshmellon, Billie Eilishin ja Logicin biiseillä. Khalidin isoimpiin hitteihin kuuluvat Suomessa platinaa myyneet singlet Young Dumb & Broke ja Love Lies sekä kultarajan rikkoneet Location ja Better. Khalidin saavutuksia on kunnioittanut myös hänen kotikaupunkinsa El Paso, joka myönsi nuorelle tähdelle kaupungin avaimen. Vastavuoroisesti Khalid on omistanut El Pasolle kappaleensa Better.

Jaa artikkeliShare on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter